Sunnuntaina 17.8.2003 Ristiinaan oli kokoontunut melko voipuneen näköinen joukkio, joka tarkemman tarkastelun jälkeen tunnistettiin Dyecrest –orkesteriksi. Tämä ilmeisen huonovointinen (ja valitettavan huonon hajuinen...) porukka työnnettiin pikkubussiin, jonka oli määrä kuljettaa pojat Helsinki-Vantaan lentokentälle. Poikain huonokuntoisuus johtui ilmeisesti railakkaasti vietetystä viikonlopusta perinteisen Porolampi rokkaa ja huilaa -festarien parissa!! Seuraavassa silminnäkijä- ja korvinkuulijahavaintoihin perustuvaa tarinaa siitä, kuinka syntyi Dyecrestin ensimmäinen albumi...

Huonon olon sävyttämän alkumatkan tunnelma alkoi kummasti kohota, kun pysähdyimme Kuortin ABC asemalla ja kahmaisimme sieltä mukaan muutaman keskioluen! Sitten ei muuta kun äijät bussiin, hevi soimaan ja nokka (ja muukin porukka;) kohti etelän humua ja suurta maailmaa.


Lentokentälle saapuikin yllättävän energistä ja puheliasta väkeä. Sitten vaan lähtöselvitykseen, joka sujuikin erittäin helposti, mistä kiitos kuuluu ”lentokenttäavustajallemme” Rikulle! Niin, siis selvitys sujui kivuttomasti, mitä nyt Henri vähän koetteli meidän ja muiden hajuaistia voitelemalla lähtöaulan lattiaa parfyymillään ja sitä rataa... Muutaman lähestulkoon ilmaisen juoman ja kolmioleivän jälkeen äijät koneeseen ja sormet tilaus-nappulalle. Eikä aikaa kulunut kuin muutama punkkulasillinen ja Filiokus!, olimme Hampurissa!


Jännityksellä odotimme että ovatkohan myös kaikki tavaramme tulleet koneen ruumassa (mielellään jopa ehjänä) tänne asti. Jännitys osoittautui turhaksi, kun pian näkyi tutun näköisiä kasseja ja laatikoita hihnalla tulevan kohti soittajain syleilyä . Kaikki oli mennyt vähintäänkin loistavasti tähän asti, ja seuraavaksi lähdimme metsästämään Pieseliä, jonka oli määrä olla meitä vastassa ja heittää meidät kämpällemme.


Vähän aikaa lentokentällä pyörittyämme tulimme siihen tulokseen että Piesel ei ollut ainakaan samalla lentokentällä kuin me! Liekö sitten johtunut Pirkan piruja maalailleista ”Miä oon ihan varma että kun päästään sinne Hampuriin, niin siellä ei oo ketään vastassa”- kommenteista matkan varrelta... No, siinä hetki mietittiin että mitäs nyt! Onneksi jollain oli mukana osoite johon oltiin menossa. Ei muuta kuin terminaalista pihalle etsimään tilataksia (joita Hampurissa on todellakin liian vähän). Vihdoin jostain jonon päästä löytyi kuitenkin yksi sellainen, kuskille osoite käteen ja taas matka jatkui. Kun pääsimme perille Shopstrasselle, niin siellä Piesel olikin jo odottamassa. Tällöin selvisi myös, että Piesel oli jossain vaiheessa ilmoittanut levy-yhtiöön, että hän ”ei ehkä saa autoa käyttöön”...


Tässä vaiheessa alkoi jo nälkä puskea päälle, eli kamat kämpälle ja sopivaa ruokapaikkaa etsimään. Suljetun lippuäänestyksen (ja Pieselin suosittelun) jälkeen päädyimme läheiseen kreikkalaiseen ravintolaan. Muutaman ouzon jälkeen ruoka maistuikin jo niin hyvälle, että tarjoilija tuli ”nätisti” pyytämään että voisimmeko olla hiljempaa kun naapuripöytien asiakkaat ei oikein tykkää... Ihme paikka! Ruoka tosin oli ihan jees, mitä nyt Pirkka valitti kun ainut annos johon ei tullut tsatsikia (jotain valkosipulimössä) taisi olla viski-kola! ;)


Tässä vaiheessa väsymys alkoi jo painaa ja kun seuraavana päivänä pitäisi olla skarppina studiolla, niin päätimme suosiolla lähteä kämpälle rauhoittumaan. Yöllä taisi muutama liskoeläin vierailla useammankin pojan sängyssä...


Aamulla sitten enemmän tai vähemmän pirteänä ylös, kahvit huiviin ja porukalla kohti Powerhousea, jossa tuottajamme Piet jo meitä odottelikin. Ei siinä mitään ihmeempiä kuin Jukka basson varteen ja nauha pyörimään! Ensimäisenä päivänä taisikin olla jo seitsemän biisin bassoraidat valmiina. Tiistaina hoidettiin sitten loput bassot ja aloiteltiin kitaroiden nauhoituksia. Aikaisemmin oltiin arveltu Pietin osuutta tuottajana ja sitä että kuinka paljon se haluaa puuttua biiseihin. Erityisesti mietitytti se, että kuinka hyvin se pystyy tuottamaan biisejä, joita ei oo kuullu kokonaan valmiina. No, sekin alkoi pikkuhiljaa selvitä. Ensimäisenä tuottamisen hampaisiin joutui Lost Faith, josta tulikin sitten soitollisesti jonkun verran hevimpi kuin demoversio. Myös muutamien muiden biisien riffejä joutui hyllylle ja lopputuloksena saatiinkin kappaleisiin hieman selkeämpää lähestymistä.


Kaikenkaikkiaan ensimäinen viikko meni aika mutkattomasti, mitä nyt välillä oli pientä vääntämistä eri biiseistä ja Piet oli etsimässä koiraansa tai viemässä tytärtään kouluun ym. sellaista pientä... Perjantaihin mennessä olikin saatu valmiiksi lähes kaikki kitaraosuudet.


Viikonloppu!!!!

Studiolta kämpälle, ja suihkun kautta syömään (taas kreikkalaiseen...). Ouzoa tuntui tarjoilijan toimesta tulevan pöytään ihan kiitettävää tahtia ja tunnelma alkoikin olla aika hyvä! Joten tässä vaiheessa oli aika lähteä tutkimaan Hampurin todellista yöelämää. Olimme saaneet paikalle asiantuntevan oppaan, Samin (Jukan opiskelukaverin), jonka johdolla suuntasimme kohti Headbanger’s Ballroomia. Jukka oli tosin jo tässä vaiheessa niin kyllästynyt (tai paremminkin kyllästetty...) että päätimme jättää sen kämpälle keräämään voimia.


Kun saavuimme baarille, niin huomasimme iloksemme että ”Perkeles!, täällähän on Gamma Rayn livelevyn julkistamiskemut”! Ja sehän ei ainakaan huonontanut meininkiä! Eikun lisää Hevi-Jaakkoja kioskiin ja sisälle! Pienet hymyt heti alkuun kirvoitti täysillä raikava Running Wildin ”Under Jolly Roger”, johon raatimme totesi ettei tällainen paikka voi olla läpeensä paha... Suunta kohti tiskiä ja oluthanaa! Jossain vaiheessa iltaa joku huomasi, että yhdessä baarin nurkassa on tutun näköistä porukkaa. Kun silmiemme tarkennus ei enää tältä etäisyydeltä toiminut täydellisesti, jouduimme lähettämään matkaan tiedustelijan ottamaan selvää asiasta. Iloksemme huomasimme että paikalle oli saapunut myös Christine Stephan ja muuta Sanctuaryn väkeä sekä Gamma Rayn Kai Hansen. Käytiin morjestamassa tuttuja ja sanottiin Kaille että hyvä meininki!


Hampuri on ihan ihmeellinen paikka! Siellä on väkeä 3,5 miljoonaa ja baarissa meno alkoi hiipua jo kello yhden jälkeen! Kotisuomessahan alkaa tuohon aikaa bileet olla parhaimmilaan (eli pohjat juotuna)!! Koskan baarissa ei ollut meidän lisäksi ketään muita, niin päätimme lähteä kohti uusia haasteita. Suuntana oli yöelämän keskus Reperbahn. ”Täällähän on hyvä meiniki”, totesi raati kun pääsimme perille. Paljon ihmisiä, vilkkuvaloja, tungosta, musiikkia, mainoksia, ruokaa, ”Amerikan meininkiä”, olutta ja jossain määrin hiipuvia muistikuvia... Löysimme aika monta hyvää kuppilaa joista on enemmän ja vähemmän muistikuvia. ”Tänne tullaan uudestaan”, raati tuumasi kämpille lähdön yhteydessä.


Yllättävää kyllä, lauantaina ”aamulla” kämpältä löytyi kuin löytyikin kaikki jäsenet, toiset enemmän ja toiset vähemmän ryytyneinä. Eihän siinä muu auttanut kuin tukka auki ja brunssille kohti ”lähipubia” Bier Gartenia. Harmiksemme brunssiaika oli jo mennyt ohi, mutta oppaamme Sami tajusi tilanteen vakavuuden, ja tilasi tuikut murheeseeen ennenkuin ehdimme kissaa sanomaan. Pettymys vaihtuikin pian iloksi kun pöytäämme alkoi ilmestyä useita tuopillisia vitamiinijuomaa! Saksa tekee ihmeitä hevimiehenkin makutottumuksiin! Pirkka, jota ei tunneta suurena oluen ystävänä, otti myöskin tuopin käteensä, huitaisi siitä miehekkäät huikat ja totesi että ”tämähän on itse asiassa ihan hyvää”. Tämä sai aikaan suuren ihmetyksen ja tästä lähtien Pirkkakin tilasi pelkästään olutta. Vierailla kielillä hänkään ei kuitenkaan ruvennut puhumaan. Paitsi öiseen aikaan.


Illalla oli jälleen suuntana Headbanger´s Ballroom, ja tällä kertaa Zoukkikin pääsi mukaan. Janne jättäytyi suosiolla pois, kommentoiden että ”jos maanantaina meinataan nauhoittaa lauluja on parempi lopettaa tässä vaiheessa...” Joku on sanonut että alkoholilla ei suuremmissa määrin nautittuna ole laulamista ratkaisevasti parantavaa vaikutusta. Tämän täytyy olla silkkaa huhupuhetta, sillä ainakin raadissa jokainen vakuutti laulavansa kaikkein parhaiten nimenomaan kännissä! Tähän kykeneväisiä ovat ilmeisesti muut paitsi Janne, jonka ”suht humalainen” tulkinta Welcome to The Jungle”-rallista on syöpynyt ainakin Nikon mieleen melkoisena vinkuvana kauhukuvana...


Hampuri on todellakin ihmeellinen paikka! Väkeä on siis 3,5 miljoonaa ja siellä ei ilmeisesti ole enempää kuin kaksi tilataksia. Meitä oli viiden hengen joukkio, eikä kukaan taksikuski suostunut ottamaan meitä yhteen tavalliseen taksiin. ”Tehkää asialle jotain” mainitsimme paikalliselle taksikeskuksen rouvalle... No eihän siinä sitten loppujen lopuksi muu auttanut kuin ottaa kaksi taksia.


Mikäs siinä, itse ilta meni kuitenkin taas oikein mukavasti ja tälläkin kertaa kaikki pääsivät onnellisesti takaisin kämpälle. Sunnuntaipäivä otettiinkin ihan rauhallisesti valmistumalla tulevan viikon haasteisiin. Olihan meillä kuitenkin päällimmäisenä tavoitteena saada aikaseksi levyllinen rautaista materiaalia!


Maanantaina oli sitten Jannen vuoro olla tulessa, loput kitarat päätettiin nauhoittaa myöhemmin viikolla. Laulaminen lähtikin yllättävän kepeästi liikkeelle ja parin tunnin jälkeen oli saatu kahden biisin (With Pain ja Lost Faith) laulut tehtyä. Tässä vaiheessa tuottajamme Pietin rooli alkoi tulla enemmän esille. Laulumelodiat ja sanoituksen saivat kyytiä, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Erityisesti tuottajan käsittelyyn joutui/pääsi ne viisi biisiä, jotka olivat valmistuneet juuri ennen levyntekoa, eikä niitä oltu ehditty soittamaan ja sovittamaan koko bändillä. Vaikka välillä oli kovaakin vääntöä niin bändin kesken kuin tuottajankin kanssa, niin silti pääosa tulleista muutoksista toimi hyvin! Perjantaihin mennessä oli saatava kaikki laulut purkkiin, koska Jannen piti palata takaisin Suomeen lauantaina. Välillä raadista tuntui että ”Mitäköhän helvetin kuraa tästä tulee?”, mutta kaikesta huolimatta saimme kuin saimmekin perjantaina valmiiksi kaiken mikä pitikin.


Perjantai! Viikonloppu!!!

Jannen, Henkan ja Jukan läksiäiset!!! Bier Garten, Headbanger´s Ballroom ja Reperbahn, tuttu sapluuna. Menoa riitti taas kerran! Ilta menikin nopeasti ja loppujen lopuksi muut olivat lähteneet kämpälle paitsi Pirkka ja Jukka, jotka istuivat vielä yhdessä kulmapubissa. Pojille iskikin puolen seitsemän aikaan la aamulla huoli että ”Koska tää paikka menee kiinni, että kerkee tilata viimeiset ennen valomerkkiä”? Pubin tarjoilijan vastaus ”Maanantaina illalla.” herätti hieman hilpeyttä... ”No jos tää menee maanantaina illalla kiinni, niin koskas tää aukeaa”? Vastaus oli sama tuttu ”maanataina illalla” ja taas naurettiin että ”On tää Hampuri ihme paikka”!!! Joskus kahdeksan, puolen yhdeksän aikaan vääntäytyi viimeisetkin taistelijat takaisin kämpälle nukkumaan. Pari tuntia unta päähän ja ylös, poikien kun piti olla jo kolmen aikoihin lentokentällä. Ja sitä ennen piti keretä vielä pakkaamaan kamat!


Täytyy myöntää että sunnuntaina kämpältä heräili ”hiukkasen” väsyneen näköinen joukkio. Tuntui oudolta kun ajatteli että poikien pitäisi kohta lähteä takaisin kohti Suomea. No kaikesta huolimatta suuntasimme vielä Bier Garteniin ottamaan pientä syötävää ja pari olutta. Tässä vaiheessa jo oppaanamme tutuksi tullut Sami liittyi taas joukkomme. No, kiirehän siinä yllättäen saatiin aikaiseksi pojille, ja ainakin Henkalta taisi jäädä osa vaatteistakin kämpälle... Ihme kyllä, pojat kerkesivät ajoissa kentälle ja vielä ihan koneeseenkin asti. Tosin lähtöselvityksessä efektilaitteet ynnä muut härvelit olivat aiheuttaneet aika tarkkaakin syynäystä. Kuuluisaan kumihanska-tarkastukseen kukaan ei kuitenkaan harmikseen päässyt!


Pirkka, Matti ja Sami jatkoivat viikonlopun viettoa ja lauantai-ilta sujui kaiken kaikkiaan mukavasti. Sunnuntai menikin aika pitkälti lepäillessä ja valmistautuessa viimeisen viikon koitokseen. Edessä oli vielä ainakin Made Me Believen soolo, parit keyboard -jutut, taustalaulut, miksaus ja masterointi. Eli ihan työntäyteinen viikko! Sunnuntain ja maanantain välinen yö menikin sitten taas liskojen kanssa tapellessa...


Maanantaina Pirkka ja Matti suuntasivat studiolle, ja Piet olikin jo kerennyt nauhoittaa oman ideansa Made Me Believen toiseen soolon, jonka poijaat sitten totesivat ja hyväksyivät toimivaksi luritukseksi. Eli viikko alkoi hyvin, varsinkin kun Matilla itsellään ei olisi ollut mitään ideaa sooloon, ja Pietille alkuperäinen ei kelvannut. No sitten olikin kaikki kitaraosuuden purkissa. Seuraavana koskettimet, jotka nekin menivät narulle helposti, ja loppupäivä menikin Pietillä miksauksen valmistelussa. Eli Matti ja Pirkka pääsi jo hyvissä ajoin takasin kämpälle. Tiistaina olikin vuorossa taustalaulut. Olimme saaneet Rolf Köhlerin Pietin vahvistukseksi laulamaan taustoja, ja täytyy kyllä sanoa että melko HELVETIN hyvän kuuloista jälkeä äijät saivat aikaiseksi! Se on ihme että miten niin rauhallisesta ja mukavan näköisestä miehestä (Rolf) voi saada lähtemään niin rajun kuuloista ääntä! Ja kyllä oli ilmeet ja asennotkin välillä hyviä kun ne veti korkeimpia ääniä nauhalle...


Keskiviikko, torstai ja perjantai menikin miksatessa koko matskua yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Torstaina tuntui että mitähän helvetttiä tästä levystä tulee... Raati on jälkikäteen sanonut että kaikki kuulosti siinä vaiheessa ihan paskalta! Torstain ja perjantain välisenä yönä joku kävi kuitenkin ilmeisesti virittämässä Pirkkiksen ja Masan korvat oikealle taajudelle, koska he huomasivat ilokseen perjantaina että kaikki kuulostaakin itse asiassa hyvältä! Perjantaina vielä loput miksaukset ja masterointi ja sitten olikin masternauha kädessä. Tuntui rajulta! Tässä se nyt sitten on! Vielä viemeiset sanat Pietin kanssa ja sitten viimeistä kertaa studiolta kohti Shopstrassen kämppää. Pojat pakkasivat kamat valmiiksi, laittoivat ”juhla-aterian” ja pelonsekaisin tuntein levyn soittimeen ja play päälle. Kun ensimäiset soinnut tärähti ulos kaiuttimista niin raati ei voinut muuta kuin hymyillä ja todeta että ”tämähän toimii”!!! Lähes neljän viikon uurastus oli tuottanut toivotun tuloksen ja tässä sitä nyt sitten kuunneltiin! Hyvät fiilikset!

Lauantai-aamuna olikin edessä kotiin lähtö ja, ihme kyllä, kaikki sujui niin kuin pitikin. Matkalla Masa ja Pirkka aloittivat valmistautumisen tulevaa illan keikkaa varten! Ristiinan Metsälinnaan olikin kokoontunut täyden kuun iltana mukavan kokoinen porukka kuuntelemaan bändiä, ja mikäpä olisi ollut sen mukavampi päätös ja kruunaus levytyssessiolle!